Fysikaalisessa eli mekaanisessa rapautumisessa kiviaines murenee lämpötilan vaikutuksesta. Suuret lämpötilan vaihtelut saavat kiven laajenemaan lämmöstä ja supistumaan kylmästä ja näiden seurauksena kivi halkeaa.
Tätä ilmiötä kutsutaan lämpörapautumiseksi. Tätä tapahtuu esim. aavikoilla.
Kylmillä alueilla vesi voi aiheuttaa pakkasrapautumista. Kallion halkeamiin valunut vesi jäätyy ja laajenee, mikä suurentaa halkeamaa. Tämän toistuessa kivi lopulta hajoaa.
Suolakiderapautumista tapahtuu, kun kuumilla alueilla vesi haihtuu ja suolakiteet kasvavat kallioiden ja kivien raoissa.
Kemiallisessa rapautumisessa veteen liuenneet hapot liuottavat kiviaineksen mineraaleja. Seurauksena kalkkikivialueille muodostuu ns. karstimaa, jossa veteen liuenneet mineraalit ovat kulkeutuneet veden mukana pois. Muodostavat myöhemmin tippukiviluolia, doliineja ja poljia.
Organogeeninen rapautuminen on eliöiden aiheuttamaa. Kasvien juuret kasvavat kallion halkeamiin niin, että kallio halkeaa. Juurien erittämät hapot liukenevat veteen ja hapan vesi liuottaa kallioperää kemiallisesti.
Massaliikunnot ovat maa- ja kiviaineksien liikkumista rinnettä alas painovoiman vaikutuksesta. Liike voi olla joko nopeaa tai hidasta. Nopeita ovat maanvieremät, kivivyöryt, mutavyöryt ja lumivyöryt. Hidasta on vuotomaa-ilmiö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti